Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden kunta tuomitsee rasistisen toiminnan

Kontiolahden kunta tuomitsee rasistisen toiminnan

Mediassa on uutisoitu Kontiolahden kunnan alueella ilmenneestä rasismista sekä kunnan luottamushenkilön rasistisista somekirjoituksista. Kontiolahden kunta tuomitsee yksiselitteisesti kaikenlaisen rasistisen toiminnan. Kunta irtisanoutuu myös yksittäisten luottamushenkilöiden rasistisista mielipiteistä ja toteaa, etteivät tällaiset somekirjoitukset edusta kunnan kantaa.

Kontiolahden kunta muistuttaa kuntalain 69 §:stä, joka edellyttää, että luottamushenkilöiden tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden etua sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.

– Tämänkaltainen keskusteluilmapiiri ei ole kunnan arvojen mukaista. Kaikessa aiheeseen liittyvässä keskustelussa tulee pysyä asiallisella ja ihmistä kunnioittavalla linjalla. Kontiolahti kuuluu kaikille, linjaavat kunnanvaltuuston puheenjohtaja Markus Haukka, kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna-Helena Kosela ja kunnanjohtaja Jari Tuononen.

Rasisminvastaisen työn edistämiseksi Kontiolahden kunta on perustanut työryhmän, joka muun muassa käynnistää Turvallisemman tilan periaatteet -ohjeistuksen käyttöönoton. Lisäksi luottamushenkilöiden viestintäohjetta päivitetään.
– Teemme yhteistyötä viranomaisten ja järjestöjen kanssa syrjinnän, häirinnän sekä vihapuheen estämiseksi. Kunta kutsuu yhteistyökumppanit viipymättä koolle etsimään keinoja rasismin vastaiseen työhön ja suvaitsevaisuuden vahvistamiseen. Tavoitteena on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen Kontiolahden kunnassa.