Turvallisemman tilan periaatteet
Turvallisemman tilan periaatteet
Turvallisemman tilan periaatteet
Turvallisemman tilan periaatteet -sivun tekstit
Kontiolahdella toimimme yhdessä ja yhdenvertaisesti. Pyrimme ehkäisemään kaikenlaista häirintää, syrjintää ja rasismia.
Näiden periaatteiden avulla luomme Kontiolahden kuntaan turvallisemman tilan, jossa jokaisella on turvallista sekä lupa olla oma itsensä. Kehotamme kaikkia toimintaamme ja tapahtumiimme osallistuvia noudattamaan seuraavia periaatteita. Osallistumalla tapahtumaamme sitoudut noudattamaan turvallisemman tilan periaatteita. Jos havaitset syrjintää, rasismia tai häirintää, puutu tilanteeseen.
YHDENVERTAISUUS
Kaikilla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi. Käyttäydymme niin, että emme tahallaan loukkaa toisia. Rasismi ja syrjintä eivät kuulu tiloihimme, toimintaamme tai tapahtumiimme, huomioimme tämän myös kielenkäytössämme. Sitoudumme käyttämään asiallista kieltä kaikessa viestinnässämme. Olemme avoimia, ennakkoluulottomia ja kannustamme muita.
KUNNIOITUS
Käyttäydymme kaikkien viihtyvyyden huomioiden. Kaikki saavat tilaa sanoittaa ajatuksensa ja näkökulmansa. Kunnioitamme muiden puheenvuoroa ja mielipiteitä – jos olemme eri mieltä, ilmaisemme sen rakentavasti. Emme tee oletuksia toistemme identiteetistä tai taustasta. Hyväksymme moninaisuuden.
VIIHTYVYYS
Kunnan tilat ovat avoimia kaikille. Jokainen on vastuussa tilojen viihtyvyydestä, siisteydestä ja omasta käytöksestään. Emme tahallaan tuijota, osoita sormella, uhkaile, koskettele tai ole liian lähellä toisia. Kaikilla tulisi olla turvallinen ja hyväksytty olo.
VASTUU
Jokainen on vastuussa omasta toiminnastaan ja sen vaikutuksesta muihin. Lisäksi jokaisella meistä on velvollisuus puuttua epäasiallisuuksiin, fyysiseen tai sanalliseen häirintään ja syrjintään tai kertoa siitä esim. tilaisuuden järjestäjälle. Kerromme eteenpäin, jos jokin asia huolestuttaa tai huomaamme, ettei joku tunne oloaan turvalliseksi. Muistamme, että ei tarkoittaa ei.
Ohjeet häirintään puuttumiseksi
TOIMI NÄIN, jos kohtaat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua:
• Kerro häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta muille.
• Ota yhteys tilaisuuden järjestäjään tai henkilökuntaan.
• Täytä häirintäilmoituslomake verkkosivuillamme tai ilmoita asiasta sähköpostitse.
• Jos epäilet rikosta, tee rikosilmoitus poliisille.
TÄRKEINTÄ ON PUUTTUA PAIKAN PÄÄLLÄ!